Joskus kannattaa pohtia miksi yleensä
kuvaa ja kenelle minä kuvaan. Harrastelija kuvaa itselleen, ei
juuri muille. Jos lähtee siitä, että kuvaisi muille, menemme
helposti ammattilaisten alueelle, eikä siellä ole juurikaan tilaa
amatööreille.
Itselle kuvattua materiaalia on syytä
pitää esillä myös muille. Oma perhe, sukulaiset, ystävät jne.
Nykypäivän sosiaalinen media antaa mahdollisuuden näyttää
kuviaan myös hyvinkin laajasti. Facebook, Yotube, blogit ym.
julkaisukanavat antavat mahdollisuuden näyttää otoksiaan maailman
laajuisesti. Onko tämä kuvien jakaminen netissä enää itselle
kuvaamista se on toinen asia. Jos haluaa aina itse päättää kuka
on kuvia näkemässä, voi netissä jakamisen unohtaa. Kiinnostavat kuva-aiheet ilmeisesti
herättävät kiinnostusta myös sosiaalisessa mediassa jaettuna.
Moni ammattilainen on ollut aluksi intohimoinen amatööri, ja tie on vienyt myös taloudelliseen toimintaan. Eläkeläisenä minulla ei ole tästä vaaraa, enkä ole edes harkinnut harrastuksen ansaintalogiikkaa. Omaksi iloksi kuvatessa ei ole vastuussa
kuvistaan ulkopuoliselle tilaajalle, vain itselleen. Kuvauksen ilo on
harrastuksen paras asia, kritiikkiä ei toki tule pelätä vaan sitä
pitää jopa etsiä kehittyäkseen.
Kuvaus ja kuvankäsittely
nykylaitteilla on teknisesti helppoa, eikä se aiheuta suuria
kustannuksia, kun kamera ja tietokone ovat olemassa. Tietenkin on
myös vekotinhulluja, jotka tarvitsevat uusia leluja tasaisin
väliajoin.
Olemassa oleva oma kamera pitää oppia tuntemaan. Jos
aikaisemmin on tyytynyt kameran auto-asentoon, on luovan kuvauksen
mahdollisuudet jääneet käyttämättä. Kameran manuaali ei ole
romaani, joka kerran luettua joutaa pölyttyä, vaan se on käsikirja,
jota kuvaaja tarvitsee hyvin usein. Sitten kun kaikki tuntuu olevan
rutiinia, voi olla vieläkin syytä selata sitä käyttöopasta
yhä uudelleen ja uudelleen. Monista asioista tulee rutiineja, mutta niitä on syytä
rikkoa ja huomata että hyvään kuvaan on monia uusiakin teitä. Kukaan ei
tule koskaan osaamisessa täydelliseksi.
Valokuvalla on aina jokin tarina ja
kuvista syntyy tarinoita. Videomateriaalista voi kaapata valokuvia ja
valokuvista voi koostaa videoita. Aikaa kuluu, mutta miksi sitten on
olemassa harrastus, ellei sitä tee juuri ajankuluksi.
Harkitseva harrastaja ottaa
itselleen lyhyitä projekteja. On projektin pituus sitten yksi päivä
tai viikko, mutta yli kuukauden projekti menee oman kokemukseni
pohjalta jo ikuisuusprojektiksi, jonka valmistaminen saattaa unohtua.
Lyhytkin video on aina projekti tai tulostetun kuvakirjan teko on
mielekäs projekti, jonka voi kuvata muutamassa päivässä tai
koostaa kymmenien vuosien kuvamateriaalista.
Olen joskus päättänyt:
—Nyt en ota kameraa käteen ennen
kuin viikon kuluttua.
 |
| Talvi- etenkin kevättalvi on hienojen kuvien aikaa. |
Se on toisinaan ollut vaikeaa, kuten
joillekin on tupakkalakon teko, mutta kuvaustauko on hyvä koska sen
aikana tulee ajateltua kuvaamista ja harkittua paremmin tulevia
toimia. Kuvaustauko on aikaa jolloin akut latautuvat ja jatkossa puuhaillaan
uudella innolla.
Tekstit
